Kuhmon kyläverkko-osuuskunta

Kuhmo on laaja kaupunkikunta maan itärajalla, 64. leveyspiirillä, joka jakaa Suomen kahteen yhtä suureen osaan. Taajamasta kuntarajoille on 40-60 km. Maakunnan väestötiheys on alhainen ja ikärakenne painottuu ikäihmisten puolelle.

Rakennettu verkko on liitetty yli 200 kotitalouteen ja yritykseen. Osuuskunta on voittoa tavoittelematon ja yleishyödyllinen yritys, jonka päämääränä on luoda asukkaiden hyvinvointia ja kohentaa alueen yritysten toimintaedellytyksiä.

Tarvelähtöisiä kyläverkkoja rakennetaan parhaiten alhaalta ylöspäin ohjautuvan yhteistoiminnan menetelmillä. Jäseniä osallistava rakennustyö onnistuu kustannustehokkaasti, kun se hyödyntää väestön osaamista, käsityötaitoja, maanrakennuskalustoa ja vastikkeettomia työpanoksia.

EU:n ja valtion tuki on mahdollistanut kustannustehokkaiden valokuituverkkojen rakentamisen olosuhteissa, joissa sellainen kehittämistoiminta ja rakennustyö ei ole mahdollista toteuttaa markkinaehtoisesti. On mielenkiintoista todeta, että kun verkko oli rakennettu valmiiksi, se itse asiassa loi markkinoita, siellä missä niitä ei aikaisemmin ollut.

Osuuskunta omistaa omaehtoisesti rakennetut verkot, joiden palvelut pidetään mahdollisimman yksinkertaisina. Kun toimintaa kehitetään avointa yhteisöllisyyttä ja automaatiota hyödyntäen, syntyy verkko joka vaatii vain vähän ylläpitoa ja hallintoa. Nämä ideat ovat hyödyksi osuuskunnan jäsenille, jotka voivat alhaisilla kuukausimaksuilla nauttia nopean laajakaistan eduista.

Valokuituverkot ovat tietoyhteiskunnan energiatehokasta ja kestävän kehityksen kriteerit täyttävää infraa. Niiden toiminta on kuitenkin riippuvaista sähkötuotannosta, sen hinnoista ja siirron laadusta. Alueen ilmaston ääri-ilmiöt ovat johdattaneet osuuskuntaa investoimaan energia-aloitteisiin.

Meneillään oleva 'Älykäs maaseutu 27' (Smart Rural 27) kehitystyö keskittyy sähkö- ja tietojärjestelmien tekniseen tutkimus- ja kehitystoimintaan. Tarkastelut porautuvat myös Kainuun haavoittuvien sähkömarkkinoiden tilanteeseen ja niiden yhteiskunnallis-taloudelliseen perustaan.

Nämä T&K-hankkeet hyödyntävät olemassa olevia sekä suunnitteilla ja rakenteilla olevia verkkoja. Hankkeissa kehitetään laitehuoneiden energiatehokkuutta, vähäisen energian LoRaWan esineiden internetiä (IoT) sekä kylien monipalvelukeskuksien mallia, joka tuottaisi elinvoimaa 100 prosenttisesti maaseudun taloja ja yrityksiä kattavassa tietoyhteiskunnan verkossa.

Energiaomavaraisuudesta ja tietoviestinnästä / On self-reliant energy data communication

English summary : At the Smart Rural 27 excursion to Stanz in Austria, Kai Siefert from Riddle & Code presented a pull-up banner with a wise message, which freely ranslated states: 'Self-reliant energy begins with ownership of an independent data network.


EU:n kyläkehittäjien Smart Rural 27 -hanke järjesti kokouksen Itävallan Stanzissa. Siellä Riddle & Code -yhtiön esittelijä Kai Siefert veti esiin julisteen, jossa oli vetävä iskulause: 'Energiaomavaraisuuden rakentaminen alkaa tietojen eli datan omavaraisuudesta'.

ENERGIE Unabhängigkeit beginnt mit DATEN Unabhängigkeit
Photo: Ann-Sofi Backgren

Kuhmon kyläverkko-osuuskunta oppi kantapään kautta, että tietoyhteiskunnan tarvisemat nopeat tietoverkot tarvitsevat riippumattomuutta energiasta. Näin tapahtui kun Kainuun tykkylumikatastrofi pysäytti kyläverkkojen toiminnan kahdeksi viikoksi vuonna 1922.

Omaehtoinen tietoliikenne riippuu energiaomavaraisuudesta.

Smart Rural 27 -hanke

English summary: This is a brief introduction to the essence of the Smart Rural 27 project and its energy cluster. It describes work methods of the energy cluster and its Finnish companion program.

Tämä uutisartikkeli kuvasi alunperin NOSTERIIHI-hankkeen taustaa, siis valmisteluhanketta edeltävää toimintaa


Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta on liittynyt EU:n 'Älykäs maaseutu 27' -hankkeen energiayhteisöjen ryhmään. Smart Rural 27 (SR27) -hanke kokoaa yhteen toimijoita, jotka haluavat järkevöittää energian käyttöä uuden teknologian ja älykkään yhteisöllisyyden keinoilla.

Osuuskunnan energiayhteisön toimintaa koordinoi yrityksen hallitus. Jokainen kuhmolainen kylä tai muu yhteisö, joka haluaa edistää SR27-energiaryhmittymän periaatteita voi ilmoittautua osuuskunnan johdolle.

A roundtable at the Graz Smart Rural 27 conference
Kuva: Edina Ocsko

Verkostoituminen on tärkeä keino niille, jotka haluavat kehittää omaa toimintaympäristöä noudattaen älykkään maaseudun kehittämisen periaatteita. Suomen Maaseutuverkosto on perustanut keskusteluryhmän Älykkäät kylät – älykkäämpi maaseutu, johon on jo liittynyt toistasataa jäsentä. Siellä voi matalalla kynnyksella tiedustella ja käydä keskustelua aiheeseen liittyviä aiheista.

Smart Rural 27 -hankkeen kansainvälisyydestä johtuu, että tällä palstalla julkaistaan myös englanninkielisiä artikkeleita. Vaikka toiminta on Leader-metodin mukaisesti paikallista, voimme ilmiöiden tietoperustaa rakentaessamme aina käyttää apuna myös laajaa kansainvälistä tietämystä.

Smart Rural 27 logo

Village network cooperative of Kuhmo

Suomenkielinen yhteenveto: Tämä Smart Rural 27 -palstan englanninkielinen esittely luonnehtii osuuskuntaa englanninkielisille lukijoille. Sama osuuskunnan yleiskuvaus löytyy suomenkielisenä sivuston Osuuskunta-palstalla,


Kuhmon kyläverkko-osuuskunta (formerly Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta) is a village network company, which mainly operates in the north-western part of Kuhmo municipality in Kainuu region, Finland.

Kuhmo is a wide municipality with a radius of 40-60 km. It is located at the Russian border on the 64th latitude, which divides Finland in two equally sized parts. The population density of the region is low and it has quite an elderly age structure. The network consists of over 200 households and companies.

The cooperative is a non-profit enterprise, which focuses its efforts on creating well-being for the inhabitants by providing the prime infrastructure of the information society mode of production. It also aims at promoting the operating conditions for rural companies in the area. Village networks are constructed by bottom-up oriented collaborative work, made possible by handicraft skills, earthwork machines and voluntary efforts of the members.

EU and state support has enabled construction of cost-effective fiber networks in conditions where such development and operation wouldn’t be possible in a market-driven way. Once constructed, the network has indeed created markets, where there were none.

While the self-reliant cooperative operates its own networks, the service framework is kept simple. Driven by open source development and automation, the network requires only a small amount of maintenance and administration. These concepts have proven to be beneficial for the cooperative members, who can enjoy advantages of highspeed net communication by paying minimal subscription fees.

Fiber networks are the sustainable and energy efficient infrastructure of the information society. It is, however, dependent on electricity production, prices and transmission quality. Disturbances caused by extreme weather conditions have led the cooperative to invest on energy related efforts. The on-going 'Smart Rural 27' work focuses on technical research and development of electrical systems, but also on Kainuu’s vulnerable electricity market situation and its socio-economic base.

R&D projects of the cooperative make use of existing village networks and new ones under planning and construction. They include development of energy-efficient machine rooms, a low-energy LoRaWan IoT network and development of a model for resilient village network hubs, serving rural households in village networks with 100% penetration.

Nopeaa laajakaistaa koko Kuhmoon -loppuraportti

Kuhmon tavoitteena on jo pitkään ollut, että kaupungin alueelle rakennettaisiin kaikkialle ulottuva laajakaistaverkko. Edistääkseen tavoitetta kaupunki käynnisti 1.4.2020 hankkeen, jonka tarkoituksena oli kasvattaa tietoisuutta kyläverkkojen rakentamisesta.

Viime vuoden lopussa päättynyt hanke järjesti aktivoinitilaisuuksia Vartiuksessa, Iivantiirassa, Nivakylässä, Timoniemellä, Lauvuksessa ja Lentualla. Lisäksi hanke tuotti valtakunnallisen kyläverkkorakentamisen verkkoseminaarin sekä kylien monipalvelukeskuksia koskevan suunnitelman.

Hanke edesauttoi kyläverkkohankkeitaan valmistelevia kyliä suunnittelupanoksilla. Se tuotti myös runsaasti kyläverkkorakentamisen käytännön ohjeita.

Kaupunki on jättänyt ELY-keskukselle loppumaksatuspyynnön, jonka liitteenä tulee olla hankkeen loppuraportti. Raportti sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia tilaisuuksien sisällöstä ja runsaasti mielenkiintoista tietoa kyläverkkorakentamisen menetelmistä. Asiakirjan voi noutaa osuuskunnan media-arkistosta:

'Nopeaa laajakaistaa koko Kuhmoon' -loppuraportti

Aktivointihanke on esimerkki rahoitusta puoltaneen Elävä Kainuu Leaderin ja Kuhmon kaupungin yhteistyöstä. 7 040 euron kokonaisrahoituksella toteutettua hanketta tuettiin 5 657 eurolla maaseuturahastosta.

Osuuskunnan varsinainen kokous 24.7.2022 klo 13:00 Hyvinvointi Sampon Sampo-salissa

Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunnan varsinaisen kokouksen kutsuu hallitus koolle sunnuntaina 24.7.2022 kello 13:00 Hyvinvointi Sampon Sampo-salissa, osoitteessa Väinämöinen 2.

Varsinaisessa kokouksessa päätetään osuuskuntalain 5. luvun 4§:n mukaan varsinaiselle kokoukselle kuuluvista asioista:

1) tilinpäätöksen vahvistamisesta; 2) taseen osoittaman ylijäämän käyttämisestä; 3) vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille; 4) hallituksen jäsenten ja toiminnantarkastajan valinnasta.

Tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat nähtävillä viikkoa ennen kokousta osuuskunnan osoitteessa: Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunta, Kokkovaarantie 1063, 88760 Iivantiira.

Kokousaineisto toimitetaan pyydettäessä osuuskunnan jäsenille. Aineistoa voi tilata osuuskunnan www-sivuston yhteydenottolomakkeella.

Hallitus