Tältä näyttää NOSTERIIHI Markdown-pikaoppaan lähdeteksti:
## Markdown pikaopas
Osuuskunta on siirtynyt tuottamaan verkkosivujaan yksinkertaisen Markdown-merkintäkielen avulla. Markdown on vapaasti käännettynä suomeksi: 'Merkitse muistiin'. WordPress julkaisuympäristö tukee nykyään myös tuota Markdown-toimittamistapaa.
Markdown on nopeasti opittu asiakirjojen merkintätapa, jota voi käyttää monenlaisessa tehtävässä: päivittäisisten muistiinpanojen teossa, WWW-sivujen julkaisemisessa, sähköpostiviestien tekstityylien määrittelyssä, tehtäväluettelojen ylläpidossa jne.
Artikkelin ulkoasu määritellään helposti opittavilla merkinnöillä, esimerkiksi näin:
## Esimerkkejä Markdown -merkinnöistä
---
* Artikkeleiden väliotsikot tuotetaan ##-merkinnöillä
* Palstan jakoviiva saadaan aikaan kolmella tai useammalla yhdysviivalla ---
* _Alaviivalla_ alleviivataan korostettavat asiat
* Linkin alleviivattava viittaus suljetaan [hakasulkeisiin] ja `(itse linkki`) sulkumerkkeihin
* Samalla logiikalla sisällytetään kuva: Huutomerkki !, [kuvaseloste] ja `(tiedostoviittaus`)
* *-tähtimerkinnöillä tai numeroilla tuotetaan luetteloita
Mainittujen esimerkkien merkintätapoja voi erottaa muusta tekstistä sulkemalla koodiosuus kolmella takatikkimerkillä: ```. Esimerkin merkinnät näyttävät sen jälkeen tältä:
## Esimerkkejä Markdown -merkinnöistä
* Artikkeleiden väliotsikot tuotetaan ##-merkinnöillä
* Palstan jakoviiva saadaan aikaan kolmella tai useammalla yhdysviivalla ---
* _Alaviivalla_ alleviivataan korostettavat asiat
* Linkin alleviivattava viittaus suljetaan [hakasulkeisiin] ja `(itse linkki`) sulkumerkkeihin
* Samalla logiikalla sisällytetään kuva: Huutomerkki !, [kuvaseloste] ja `(tiedostoviittaus`)
* *-tähtimerkinnöillä tai numeroilla tuotetaan luetteloita
Luetteloista puheen ollen: Tuossa tuli jo lueteltua meikein kaikki mitä Markup-merkinnöistä tarvitsee tietää. Tehdääh kuitenkin harjoituksen vuoksi linkki sivulle, jossa on koko tämän WWW-sivun Markdown lähdetieto: [Markdown-sivun lähdetieto]().
Osuuskunnan NOSTERIIHI-hanke loi GitHub-kehittäjäalustalla täydellisen englanninkielisen [Markdown-oppaan](https://github.com/phdonner/Markdown/). Mainittu opas laadittiin aluksi englanninkielisessä GitHub-kehittäjäympäristössä. Jos lukija käy nopeasti vilkaisemassa Markdown-opasta niin tuo valmistelutyö tulee tutuksi.
Tutustu toki vielä NOSTERIIHI-hankkeen varsinaiseen Markdown-oppaaseen. Jotta aihe tulisi täysin tutuksi on englanninkielen taitoisille suositeltavaa, että luette lisäksi Matt Conen Markdown-kirjan.