Kuhmo on laaja kaupunkikunta maan itärajalla, 64. leveyspiirillä, joka jakaa Suomen kahteen yhtä suureen osaan. Taajamasta kuntarajoille on 40-60 km. Maakunnan väestötiheys on alhainen ja ikärakenne painottuu ikäihmisten puolelle.
Rakennettu verkko on liitetty yli 200 kotitalouteen ja yritykseen. Osuuskunta on voittoa tavoittelematon ja yleishyödyllinen yritys, jonka päämääränä on luoda asukkaiden hyvinvointia ja kohentaa alueen yritysten toimintaedellytyksiä.
Tarvelähtöisiä kyläverkkoja rakennetaan parhaiten alhaalta ylöspäin ohjautuvan yhteistoiminnan menetelmillä. Jäseniä osallistava rakennustyö onnistuu kustannustehokkaasti, kun se hyödyntää väestön osaamista, käsityötaitoja, maanrakennuskalustoa ja vastikkeettomia työpanoksia.
EU:n ja valtion tuki on mahdollistanut kustannustehokkaiden valokuituverkkojen rakentamisen olosuhteissa, joissa sellainen kehittämistoiminta ja rakennustyö ei ole mahdollista toteuttaa markkinaehtoisesti. On mielenkiintoista todeta, että kun verkko oli rakennettu valmiiksi, se itse asiassa loi markkinoita, siellä missä niitä ei aikaisemmin ollut.
Osuuskunta omistaa omaehtoisesti rakennetut verkot, joiden palvelut pidetään mahdollisimman yksinkertaisina. Kun toimintaa kehitetään avointa yhteisöllisyyttä ja automaatiota hyödyntäen, syntyy verkko joka vaatii vain vähän ylläpitoa ja hallintoa. Nämä ideat ovat hyödyksi osuuskunnan jäsenille, jotka voivat alhaisilla kuukausimaksuilla nauttia nopean laajakaistan eduista.
Valokuituverkot ovat tietoyhteiskunnan energiatehokasta ja kestävän kehityksen kriteerit täyttävää infraa. Niiden toiminta on kuitenkin riippuvaista sähkötuotannosta, sen hinnoista ja siirron laadusta. Alueen ilmaston ääri-ilmiöt ovat johdattaneet osuuskuntaa investoimaan energia-aloitteisiin.
Meneillään oleva 'Älykäs maaseutu 27' (Smart Rural 27) kehitystyö keskittyy sähkö- ja tietojärjestelmien tekniseen tutkimus- ja kehitystoimintaan. Tarkastelut porautuvat myös Kainuun haavoittuvien sähkömarkkinoiden tilanteeseen ja niiden yhteiskunnallis-taloudelliseen perustaan.
Nämä T&K-hankkeet hyödyntävät olemassa olevia sekä suunnitteilla ja rakenteilla olevia verkkoja. Hankkeissa kehitetään laitehuoneiden energiatehokkuutta, vähäisen energian LoRaWan esineiden internetiä (IoT) sekä kylien monipalvelukeskuksien mallia, joka tuottaisi elinvoimaa 100 prosenttisesti maaseudun taloja ja yrityksiä kattavassa tietoyhteiskunnan verkossa.